SaraKaukoranta

Pandoran lipas auki? – Olemmeko ymmärtäneet eutanasia-lain seuraukset?

Suomessa ja maailmalla, eutanasia-keskustelu herää henkiin aaltoliikkeen omaisesti. Vaikka Suomen ja Maailman Lääkäriliitto yksimielisesti vastustavat eutanasiaa, on iso osa Suomen kansasta eri mieltä (Tuhat suomalaista tutkimuksen mukaan noin 75 % kannattaa eutanasian laillistamista). Herääkin kysymys: Tietääkö kansa paremmin kuin lääkärit ja onko kansa riittävän perehtynyt asiaan ja sen mahdollisiin seurauksiin?

Hollannissa ja Belgiassa laki eutanasiasta tuli voimaan vuonna 2002 (Yle 26.11.2016 ). Vaikka väitetäänkin, että sitä toteutetaan riittävällä harkinnalla, puhuvat erilaiset tapaukset toisenlaista kieltä. Muun muassa tapaus, jossa 20-vuotias seksuaalisesta hyväksikäytöstä kärsinyt nainen sai traumoihinsa avun kuolettavan piikin muodossa, on surullinen monessa mielessä. Masennukseen myönnettiin eutanasia 56 henkilölle vuonna 2015. Luku oli kasvanut vuoden 2010 kahdesta 56:een. (Savon Sanomat 9.3.2017)

Diakonian ja kristinuskon näkökulmasta, jokainen ihminen ja elämä on arvokas, riippumatta sen pituudesta ja laadusta. Ja kuinka voimmekaan määrittää mikä on laadukas, hyvä elämä? Lääkärin valassa vannotaan suojeltavan elämää. Lain astuessa voimaan kävisi juuri päinvastoin. Lääkärit joutuisivat punnitsemaan kenen elämä voidaan päättää, ja mikä on niin sanottua hyvää elämää? Ulkopuolisena on helppo antaa toiselle kuoleman kuriirin tehtävä, mutta kuka olisi itse valmis astumaan näihin saappaisiin?

Suomessa on tilastollisesti paljon mielenterveyden kanssa kamppailevia ihmisiä. Kärsimys, kuolema ja toisten avun varassa oleminen pelottavat myös ihmisiä. On helpompaa haluta itse määrätä elämänsä pituudesta, kuin kohdata pelko. Kärsimys ja kuolema ja autetuiksi tuleminen ovat osa kaikkien elämää. Yhteiskunnassa juurikin ne, jotka eivät ole tuottavia osatekijöitä ( muun muassa vammaiset, vanhukset,  mielenterveyden vuoksi poissa työelämästä olevat henkilöt ) olisi helppo ”hoitaa pois” piikillä, mikäli heillä itsellään ei olisi halua elää kenenkään ”taakkana”. Emme saa astua kaltevalle pinnalle ja avata tätä pandoran lipasta. Oikea ratkaisu on lähimmäisen tukeminen ja auttaminen, sekä saattohoidon ja palliatiivisen hoidon kehittäminen valtakunnallisesti.

Sara Kaukoranta

sosionomi- diakoni opiskelija

Diakonia-ammattikorkeakoulu

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat